2. tammikuuta 2017

Ihanaa ja täydellistä

Oon tässä miettinyt blogeja ja Instagramia. 

Säännöllisesti kuulee muistuttelua siitä, että ihmisten some-tilit on niin täydellisiä, eivätkä ne ole koko totuus. Että ne ovat feikkiä ja valheellista kulissin ylläpitoa, ja sitten muut kadehtii sitä niitten muka-täydellistä elämää.
Mä rakastan kauniita asioita. Rakastan katsella ympärilleni ja ettiä kauneutta. Joka päivä nään ympärilläni jotain ihastelun arvoista. Instaan koitan laittaa kauniita kuvia, ja sitten vielä säädän ne suodattimilla vieläkin hienommiks. Myöhemmin tykkään selailla niitä: näin kauniinnäköisiä hetkiä mun elämästä on tallentunut. Mulle tulee siitä hyvä mieli. Tykkään selata myös muiden kivannäköisiä kuvia, ne inspiroi ja innostaa ja ilahduttaa mua. Ja jotenkin jos välillä koko elämä ja kämppä ja ajatukset on ihan kaaosta, niin mä saatan raivata jostain sen pienen pöydänkulman tyhjäksi, jotta saan otettua kivan kuvan jostain teekupista tai kukkakimpusta tai mistä ever. Ja jos se yks pieni kuva ilahduttaa mua sinä muuten harmaana päivänä, niin musta se on sen arvoista. Se on pieni hinta siitä, että oma Instatili ei ole koko totuus. Enkä mä ymmärrä miks sen pitäis olla. Ei se ole sen tehtävä.

Toisaalta on sekin toki pimeetä, jos mennään siihen, että aletaan "luoda hetkiä" Instagramia ja muuta somea varten. Tyyliin: "Ei millään jaksais lähtee sinne... - Mut toisaalta siitä vois saada kivan Instakuvan ja paljon tykkäyksii!" Kyllä itekin välillä harmittelen, et eikä, unohin ottaa kuvan tästä mun hienosta jätskiannoksesta tai et ei tää kamera vangitse tän taivaan värejä ollenkaan oikein. Ihan kun se vähentäisi sen elämässä vilahtaneen kivan hetken arvoa tai tekis siitä vähemmän ikimuistoisen. 

Mutta kukin tyylillään. Blogit ja Instatilit ja Facebook-profiilit on ihmisten omia, joten ne saa tehdä siellä miten lystää. Ite tykkään laitella mun somekanaviin lähinnä positiivisia ja kauniita ja hauskoja juttuja. Niitä on musta aika paljon mielekkäämpää selata, kun jotain "yhyy en jaksa siivota ja lukee tenttiin" tai "yhyy mulla on oksennustauti" -päivityksiä vuosien päästä. Plus tähän vois heittää myös sen kliseen, että maailmassa tapahtuu ihan tarpeeks kauheuksia ja niistä uutisoidaan ihan tarpeeks, niin ei kaiken tarvii olla sitä samaa lietsontaa.
Ja ylläri, et sosiaalisessa mediassa julkaisee vain osan asioistaan. En mä ainakaan halua, et mun kolmesataa Facebook-kaveria tietää ihan kaiken mitä mulle kuuluu. Enhän mä kaikille ihmisillekään kerro kaikkea. Olenhan mä aina eri tilanteissa vähän eri versio itsestäni.

Onhan se virkistävää, kun joku on tosi rehellinen blogissaan ja kertoo henkilökohtaisia kokemuksia. Ja se voi monelle lukijalle (myös mulle) olla tosi tärkeää ja arvokasta. Kyllä mäkin välillä avaudun täällä. Mut en mä usko et kenenkään elämä paranee ja alemmuuskompleksi katoaa jos kaikkien joka toinen blogi- ja Instapäivitys ois et nyt muuten koitin uutta reseptiä ja tuli aivan paskan makuista ja -näköistä settiä tai et tänään kävin ostamassa uusia sukkia ja tyhjensin suihkun viemärin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastele, ihmettele, kommentoi, kauhistele, naura ja nalkuta.