2. tammikuuta 2017

2016

Taas se aika, et saan kerätä päiväkirjasta jokaiselta vuoden kuukaudelta kymmenen lausetta. Mut arvatkaa mitä! Oon kirjoittanut niin vähän, etten saa moisia mosaiikkeja (käytän mosaiikki-sanaa varmaan joka kerta tän merkinnän yhteydessä, koska se on tosi cool) aikaiseksi. Selaillessani päiväkirjaa huomasin kuitenkin, että sieltähän löytyy ihan kivoja pikkutekstejä. Miksi ne on päiväkirjassani piilossa ja unohdettuina? Miksen kirjoittanut niitä blogiin silloin kun kirjoitin ne? Siksi ajattelin jakaa ne. Jaan teille kaksitoista pientä tarinaa vuodestani 2016. Jokainen edustakoon yhtä kuukautta, vaikka todellisuudessa neljänä kuukautena en kirjoittanut sanaakaan. 

Musta on tosiaan kivaa kirjoittaa tommosia ajatuksia, joita päässäni on pyörinyt vuoden aikana sen sijaan, että ahtaisin tän merkinnän täyteen kuvia ja sit semmosia "sitten menin sinne ja tein sitä ja tätä" -settii. Mun vuoden 2016 isot jutut oli et kahesta siskosta tuli äidit, mulla alko vika yliopistovuosi ja oon ollu tutorina, jätin pitkäksi aikaa sokerin ja maidon, ja siitä tuli tosi hyvä olo ja et  aloin fiilistellä liikuntaa. Tässä vuoden lopussa tuli vielä semmonen, että mulla on asennemuutoksen aika: pitää ajatella myönteisemmin. Oon tehnyt ton muutoksen onnistuneesti aikaisemminkin ja nyt mun pitää tehdä se uudestaan. Harjoitus tekee mestarin.

Melkein hankalaa muistella mitä vuosi 2016 kohdallani sisälsi. Koska mulle vuoden vaihtuminen on vähiten merkkaaava uuden alku. Paljon enemmän merkitsee omat synttärit ja sitten syyslukukauden startti. Nyt vaan vaihtuu vuosiluku päiväyksiin, mut mä jatkan sitä samaa, jonka aloitin tänä syksynä. 

En tee mitään uudenvuodenlupauksia, mutta ehkä yks skarppauksen paikka vois olla tän blogin pitäminen. Koska tää on tosiaan aika siisti harrastus, enkä mitään muuta blogiin liittyen koskaan harmittele, kun sitä miten paljon täältä puuttuu. Lisäks kirjoitan nykyään tosi vähän omilla ehdoillani, ja se on kuitenkin ainakin joskus ollut mun rakkain harrastus. Eli jatkossa koitan kirjoittaa useammin, edes lyhyesti.  

T A M M I K U U
Moi kakstuhattakuusitoista. Uusi vuosi oli hyvä. Pärjäsin ihan hyvin poikaporukassa, ja oli kivaa tutustua vähän esim. Eemeliin, kun Sane on paljon puhunu siitä. Musta oli ihanaa, kun Eemeli kuuntelutti YOUGHEARTEDin Jos sä oot mun ja sit sano Sanelle: "Tälleen sä laulat Helkalle", kun tuli kohta "sä teet musta miehen, vaik' poika mä oon". Nii sit ton tyhmän pikkujutun takii tuun tosta biisist aina niin hyvälle tuulelle.
 
H E L M I K U U
Kyllä mulla on ihania ystäviä, mut tuntuu ettei kovin läheisiä ystäviä. Ois ihanaa syventää ystävyttä tuttaviin ja kavereihin, mut tuntuu, että kun kalenterista puristaa sen tunnin aukon jollekin kahvittelulle ja kuulumisten vaihtelulle, niin hemmetin pinnalliseks se vaan jää.
 
M A A L I S K U U
En tykkää sanoa hyvää yötä. Se tuntuu hyvästeiltä. Joku lähtee, ja mä jään. Yksin. Mut hylätään. Mieluummin jutellaan ja sit vaan hiljennytään ja nukahdetaan. Yhdessä. Ilman päätöstä.
 
H U H T I K U U
Eilen illalla sängyssä mietin, että mitä valittamista mulla muka on. Mullahan on tyyliin täydellinen elämä: mä syön kasvisruokaa, en juo alkoholia, lankaan hampaat, liikun monipuolisesti, mulla on hyvät välit perheeseen, ihana koti ja rakastava parisuhde sekä paikka korkeakoulussa.
 
T O U K O K U U
"Mulla ei lapsena ollut mahdollista harrastaa, koska se olisi ollut liian kallista. Usein haaveilin siitä, että olisin jossakin tosi hyvä. Olin katkera, ettei minua oltu pienenä laitettu johonkin harrastukseen, jossa voisin vanhempana olla hyvä, antaa ylpeyden aihetta minulle ja läheisilleni. 16-vuotiaana menin elämäni ensimmäistä kertaa tanssitunnille..."

Näin alkaisi Facebook-päivitykseni, jossa kertoisin, että olen menestynyt jollain tavalla jossain (tanssissa?). Tajusin, että se on tällä hetkellä suurin haaveeni. Että Sane ja muut vois tulla kattomaan mua ja nähdä et mä osaan jotakin. Et oon jotenkin ainutlaatuinen. Et musta vois olla ylpee.
 
K E S Ä K U U
Viikonlopun olin äidin kanssa joogaopistolla, elämäni ensimmäisellä joogakurssilla. Ruoka oli ihanaa ja harjoitussali maaginen: ikkunasta kuului vuoroin sadetta, ukkosta ja linnunlaulua. Ja siinä minä makasin omalla matollani, turvassa. Välillä keskittyneesti, välillä ajatukset karkaillen. Inspiroiduin ja sain eväitä joogataipaleelleni.

Olen oppinut armollisuutta ja hyväksyntää itseäni kohtaan - siitä joogassakin on kyse. En moiti ja lannista itseäni, jos joissain tilanteissa olen hiljainen ja vetäytyvä. Minulla on lupa.
 
H E I N Ä K U U
En osaa edes kirjoittaa tästä asiasta. Mun pahan olon hetkistä. Koska en itekään tajua miltä musta tuntuu niin kuinka mä ne sanallistaisin? Mulla on jokin hätänä, enkä tiedä mikä. Itken, koska en pysty mihinkään muuhun. Tulee häpeä, kun olen niin avuton. Häpeä siitä, että suren ja valitan, Vaikka Sane rakastui iloiseen, innostuneeseen ja positiiviseen tyttöön.
 
E L O K U U
Joku oli jakanut Italiassa vaihdossa olleen kaverini seinälle jutun "29 asiaa, jotka Italiassa opiskellut tunnistaa". Yllättävän paljon voi pieni asia tehdä: aloin ajatella, että ei matkailu ole maailman näkemistä. Että pakataan laukut, lennetään pariksi päiväksi hotelliin ja kierretään kaikki Googlen kuvahaun suositut haut.

Mä haluan purkaa laukut. Tehdä itse ruokaa omassa postiosoitteessani. Käydä paikoissa, joissa muut eivät käy. Löytää oman suosikkikahvilan, puiston, kadunpätkän, maiseman... Haluan oppia kielen. Vain asumalla maassa oppii tajuamaan, mistä siinä oikein on kyse.

Vaihto on aina tuntunut vähän liian pelottavalta. Nyt mulla ois Sane, turva ja ystävä, jonka ottaa mukaan jakamaan seikkailua. Mut Sane ei halua vaihtoon, ja ulkomailla asumisesta se sanoo: "Emmä tiiä, ehkä joskus." Mä tiedän, et mä haluan ja mun on pakko.

S Y Y S K U U
Luulin, että jännittäis enemmän esiintyä niin monelle. Mutta ihan hyvin meni, Nella ja Tuomas itki molemmat koko kappaleen ajan. Jasu ja Julia kehu, ihmetteli miksen oo ikinä koulussa esiintynyt. Kummipoikani nimi on Anton. ♥
 
L O K A K U U
Iso asia, joka on mielessä ollut, on ollut lapset. Vauvojen ilmestyminen perheenjäsenille ei ennakko-oletusteni mukaisesti aiheuttanutkaan vauvakuumetta, vaan valtavan vastareaktion: mä en haluu olla raskaana, mä en haluu synnyttää, en halua valvoa, vaihtaa kakkavaippoja ja kuunnella loputonta itkua.

Musta tuntuu vaan maailman epäreiluimmalta, tetä miehen suku saa uuden lapsen, vaikkei ne oo tehny asian eteen mitään. Ja olettaa, et sille lapselle tulee niitten suvun nimi, miks helvetissä?
M A R R A S K U U
Sane aloittaa keväällä hissan perusopinnot ja toivon, et kaikki menee hienosti (pääsee siirtohaussa hissaan ja vuoden päästä aineenopettajakoulutukseen) ja Sane löytää oman paikkansa, josta voi olla innoissaan. Se on mun unelma. Mäkin oon löytänyt sen, niin haluun mun rakkaimmalle saman. ♥
 
J O U L U K U U
Hulluu ku joulua enemmän ootan jo joulunjälkeistä arkea ja terveellistä elämää. Aion syödä hyvin ja liikkua paljon. Kaikki herkkutelu on kostautunut huonolla ololla ja väsymyksellä.

2 kommenttia:

Ihastele, ihmettele, kommentoi, kauhistele, naura ja nalkuta.