27. marraskuuta 2016

Kynnyksellä

Muistan niin hyvin ne fiilikset: makaan mun Turun yksiön sängyssä ja ootan unta. Haaveilen. Haaveilen siitä, millaista elämäni on muutaman kuukauden kuluttua - syksyllä 2013: opiskelen Jyväskylässä ruotsin opettajaksi, mulla on ihania uusia ystäviä, osallistun aktiivisesti opiskelijatapahtumiin ja pääsen mukaan ainejärjestön hallitukseen. Syksyyn mennessä nää kaikki todella oli toteutunut.

Elin unelmaani: opiskelin kivaa alaa, mulla oli paljon uusia kavereita ja kivoja harrastuksia. Ainoo, mistä saatoin välillä vähän uneksia, oli että mulla olis poikaystävä (vaikka toisaalta nautin ihan mielettömästi siitä, että sai olla villi ja vapaa opiskelijasinkku). Keväällä 2015 sitten ihastuin ja rakastuin niin, ettei kandidaatin työtäkään ehtinyt murhehtia. Ihmeellistä oli, kun meni nukkumaan eikä ollut mistä haaveilla. Ei ollut varsinaisesti mitään tosi suurta, jota odottaa. Se oli ihanaa: ainakin hetken kaikki oli jo valmista.

Suurin piirtein siitä syksystä 2013 tähän syksyyn asti oon elänyt parasta elämääni. Nyt alan taas olla jonkun uuden kynnyksellä: mä valmistun yliopistosta ja saan toivottavasti työpaikan. Pitkästä aikaa odotan innolla uutta: uutta paikkakuntaa, uutta kotia, uusia ihmisiä, uusia haasteita. Uusia asioita, joista innostua ja joita ihmetellä. Uusia haasteita ja uusia rutiineja. Uusia oppimisen ja oivaltamisen hetkiä. Uusia kokemuksia. Kasvamista.

Nyt pitää vaan vielä muistaa nauttia näistä hetkistä. En saa kurkottaa liikaa elämänvaiheeseen, jossa en vielä ole (ja jossa ehdin viettää vielä vuosikymmeniä). Vielä on kurssejä, vielä on gradu, vielä on haalarinkorkkaussitsit, vielä on opiskelijan vappu ja vaikka mitä siistiä. Vielä puuttuu pisteitä opintorekisteristä, ja vielä löytyy tyhjiä kohtia opiskelijahaalareista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastele, ihmettele, kommentoi, kauhistele, naura ja nalkuta.