28. toukokuuta 2014

Eikä, miks mun piti saada hyvä arvosana!

Yksi kesällä suorittamani kurssi on ruotsalaista kirjallisuushistoriaa. Kurssilla luetaan neljä romaania (yksi kultakin eri aikakaudelta), ja niiden pohjalta kirjoitetaan essee. En ole hirveän innokas lukemaan kirjoja, ja vielä vähemmän innokas olen analysoimaan. Entä jos ei vaan tajua, mitä jokin juttu voisi symboloida? Tai entä jos ei vaan tajua mitä jossain kohdassa yksinkertaisesti tapahtuu - ruotsiksi kun lukee.

Voitte siis arvata, että murehdin jonkin verran tuon ensimmäisen lukemani romaanin pohjalta kirjoittamaani esseetä. Lohdutin itseäni, että tärkeintä on, että kurssi menee läpi, koska eihän minusta mitään kirjallisuuden asiantuntijaa ole tulossa. Toissapäivänä sitten kävin noutamassa ensimmäisen esseeni takaisin: Olin saanut arvosanaksi 4 (mikäli joku ei tiedä, yliopistossa arvostelu on 1-5). Olinko ihan innoissani? No hetken olin. Sitten alkoi ärsyttää: nyt opettaja odottaa minulta nelosen arvoisia esseitä jatkossakin.

Tästä tajusin, että olen aina inhonnut sitä, että tuntee opettajat niin hyvin. Koko ikäni kävin pientä koulua, ja ruotsin oppiainettakaan ei ole henkilökunnan määrällä pilattu. Keskustelin kaverini kanssa asiasta Facebookissa, ja tämmösiä mun kommentit oli.

"mua ärsyttää et tuntee opettajat niin hyvin. nii sit just tulee semmone olo ettei halua pettää niitä ja pakko olla hyvä ja hävettää jos menee huonosti. paljon vapautuneempaa tehä joku turha tentti, jonka tekee sata muutakin ja sä tiedät et sillä arvostelijalla ei oo mitää hajua susta ja sun taidoista"

"tuntuu, et opettajat oletttaa että jos on kerran onnistunut tekemään jonkun jutun tosi hyvin, nii haluais ja jaksais ja osais tehä sen aina jatkossakin..."

"en oikein tiiä, miten mun pitäis suhtautua, ku iteki opiskelen opettajaks. kai niitten tehtävä on sit aina kannustaa oppijaa tekemään parhaansa... mut ei aina jaksa tehä parastaan!"

"mun koko koulu-ura on ollu tavallaan semmosta opettajien miellyttämistä ja niitten luottamuksen pettämisen pelkoa"

En mä tiedä. Nyt olen jotenkin ihan sekaisin. En osaa tehä tähän mitään hienoa yhteenvetoa tai perustella, miksi kuitenkin on pyrittävä siihen, että opettajat tuntevat oppilaansa. Kertokaa te, jos tiedätte.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastele, ihmettele, kommentoi, kauhistele, naura ja nalkuta.