30. heinäkuuta 2013

Yksin

Yksinäisyydella on tosi negatiivinen kaiku, ja minulla on omakohtaistakin kokemusta siitä, että yksinäisyyden tunne on yksi hirveimmistä. Olen kuitenkin löytänyt yksin olemisen riemun tässä kevään ja kesän aikana.

Olen ollut kesällä muutamissa menoissa ihan yksin. On siistiä vain istua jossain yksin ja vaikka ihan vaan inspiroitua muista ihmisistä. Yksin olo ei ahdista minua. Tykkään käydä yksin elokuvissa, shoppailemassa ja pyöräretkillä.

Yksin on helppoa olla aito ja avoin. Yksin on helposti lähestyttävä. Olin joskus keskustassa istumassa, ja kaksi tyttöä tuli kysymään, että voinko ottaa heistä valokuvan. Olin riemuissani, että he pyysivät juuri minua.

Yksin on vapaa. Hirveä klisee, ja mielestäni vapaudesta vaahdotaan ihan kohtuutomasti. Vasta nyt olen alkanut ymmärtää, mitä se on. Olen pitänyt sitä pahasti yliarvostetuna. On mahtavaa olla yksin, omana kokonaisena ikiomana yksilönä. Ei ole pariskunnan puolikas, ei ole kaveriporukan palanen. Ei ole kiinni missään, saa mennä ja tulla miten haluaa. Uusiin ihmisiin ja asioihin on joskus helpompi tutustua yksin. Yksin on helppoa olla utelias. 

Kesäpäivät ovat niin taianomaisia, että koen painetta tehdä jotain ainutlaatuista niinä. Pitäisi olla kavereita sekä kuplivaa juomaa ja naurua. Ainakaan ei saisi olla tietokoneen ääressä ja katsella päivänpaistetta pölyisen ikkunalasin läpi. Mutta vaikka kaverit eivät ehtisi ulkoilemaan, voin lähteä yksinkin.
Toissapäivänä pakkasin päiväkirjan pyöränkoriin ja viiletin lähipuiston nurmirinteeseen kirjoittamaan. Ruoho on vihreää, aurinko keltainen ja iho päivettynyt. Tällaiset kesäpäivät ovat olleet heinäkuussa vähissä. 

Nyt päiväkirjani sivujen rivit on valutettu täyteen tekstiä. Haluaisin sanoa, että olen päiväkirjan kansien välillä (1.12.2010 - 28.7.2013) kasvanut hirmuisesti, mutta en minä ole. Olen kasvanut pikkuisen, mutta sekin on niin riemastuttavaa. Kun päiväkirjan viimeinenkin rivi oli raapustettu täyteen sanoja, nousin ylös ja menin keinumaan.

Olen onnellinen. Joskus pohdin blogissakin, että mitä on onni ja miten se saavutetaan. Vihdoin olen onnellinen. Minulla on huolia ja minulla on murheita, minulla on vaikeaa, ja asiat tuntuvat epäreiluilta. Minä itken ja minä kiroan. Silti olen onnellinen. Silti minä selviän, minä jatkan ja minä jaksan. 

Olen oppinut olemaan kiitollinen elämäni ihanista asioista, pienistä ja suurista. Olen oppinut olemaan vellomatta menneessä ja katsomaan eteenpäin. Olen oppinut olemaan ylpeä itsestäni ja ihailemaan muita. Olen oppinut olemaan tuomitsematta niin helposti. Olen oppinut hymyilemään posket kipeäksi ja nauramaan päivittäin. Onnellisuuteeni on vaikuttanut eniten oma asenne ja se, että minusta on tainnut vihdoin tulla minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastele, ihmettele, kommentoi, kauhistele, naura ja nalkuta.