25. kesäkuuta 2013

Iloisia uutisia

(Sori, kuva on väreiltään tosi kämänen, mut en ehtinyt keskittyä tän ottamiseen nyt niin kamalasti, ymmärtänette?)

Poljin tänään töistä kotiin hymyssä suin, vaikka ulkona oli läkähdyttävän kuuma ja matkaa tosiaan se noin 10 kilometriä lähes pelkkiä mäkiä. Mietin vaan kaikkia kivoja juttuja, tuli pohdittua sitä miten kiitollinen olen siitä, että elämässäni on ihan huippuja ihmisiä ja miten sattumalta olen monet tavannut ja saanut osaksi elämääni. 

Äiti tuli heti ulko-ovella vastaan, että sulle tuli postia. Oletin, että kyseessä oli joko Demi-kalenteri tai ne kilpailusta voittamani DVD:t (en kyllä tajua, miksi äiti olisi niistä ollut niin innoissaan). Mutta mitä kummaa, kyseessä olikin Jyväskylän yliopiston kirjekuori! En osannut tämmöistä postia odottaa vielä viikkoon, olin ihan hämmentynyt. Kuori oli paksu, eli johonkin oli päästy. Sitten vielä jännäsin, että no pääsinkö nyt ruotsin kieleen vai siihen ruotsin opettajakoulutukseen. Jälkimmäiseen hyväksytiin, olen tosi onnellinen! Olo on helpottunut, ja ihanaa, kun nyt voi vaan ottaa rennosti koko loppukesän (hain äsken kämppää, pitää vielä pari muuta käytännön juttua tehdä, mut that's it)! 

Aurinkoista ja ihanaa kesäpäivää, pulahtakaa välillä uimaan jooko!

4 kommenttia:

  1. Oon sanonut jo useaan otteeseen mutta vielä kerran ONNEE! ^_^ Oon ältsin iloinen sun puolesta, se vaikuttaa just sun tyyppiseltä paikalta :D
    Lykkyä pyttyyn asunnon kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kiitos kiitos Vilma! Mä todella toivon, et se ois just se mun juttu, tällä hetkellä ainakin oon vielä iha innoissani. :D

      Poista
  2. en tietenkään jaksanu odottaa, et vastaisit mun blogin puolelle mihin pääsit joten tulin stalkkaa :DD ja siis EIKÄ!!! mun toinen vaihtoehto ton vaatebisneksen lisäks on koko ajan ollu ruotsinope eli ihan superpaljon onnee, siitä tulee varmasti tosi kivaa! :) jos vaan mahdollisuus tulee, ni lähen kyl Ruotsiin vaihtoon ja tekisin mielellään maisterinki siellä jos vaan pystyn. kieli kiinnostaa, mut open hommista en oo ihan varma..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa, kiitos! :D

      Hahaa, tosi randomia kuulla, että säkin olet alasta kinnostunut, aattelin aina et kaikki vihaa ruotsia. XD Mäkin just olen haaveillut et pääsis joskus vaihtoon Ruotsiin, olis varmaan hieno kokemus!

      Poista

Ihastele, ihmettele, kommentoi, kauhistele, naura ja nalkuta.