21. huhtikuuta 2011

Suuntana Rooma

En vielä ihan sisäistä, että olen 12 päivän päästä lähdössä johonkin. Mutta totuushan on, että


4.5.2011 kello 7:50 Helsinki --> Rooma
10.5.2011 kello 19:45 Rooma --> Helsinki

Olemme siis lähdössä luokan kanssa lukiomme opetussuunnitelmaan kuuluvalle kulttuurimatkalle. Kohteen saimme itse valita, ja koska rahaa oli ihan hyvin kerätty, päästin jopa Tukholmaa pidemmälle. Kohteen valitsemisesta oli kyllä hirveää vääntöä, me tytöt oltaisiin tahdottu Pariisiin, ja pojat Ateenaan. Lopulta saatiin vängättyä Roomasta yhteinen matkakohde.

Ohjelmaa matkalle saamme suunnitella itse, tietenkin vierailemme tärkeimmissä kohteissa, Vatikaanissa, Colosseumilla ynnä muilla. Lisäksi menemme 8. päivä katsomaan jalkapalloa Rooman Olympiastadionille (AS Roma vs. AC Milan), mitä odotan ihan innoissani! Käymme myös päiväretkellä pienemmässä rannikkokaupungissa lähellä Roomaa.
Olen Roomasta ihan älyttömän innoissani muutenkin, koska se on kuitenkin täynnä oikeasti vanhaa kulttuuria; ihan uskomatonta nähdä jotain pari tuhatta vuotta vanhoja rakennelmia! Lisäksi odotan innolla kaikkia mukavia pikku putiikkeja ja kahviloita sekä tietenkin hyvää ruokaa. Hotellimme vieressä on kuulemma Mäkkäri, mutta sitä kyllä vältän viimeiseen saakka.

Toivottavasti säät suosii, olenkin ostellut jo uusia vaatteita reissua varten...

2 kommenttia:

  1. Ah, en malta odottaa!
    ... Pärssisen antamat arkkitehtuurin tehtävät toisaalta huolestuttavat. :s Tiistaina kuullaan mistä rakennuksesta saadaan kilokaupalla tekemistä. Nyyh. ; A ;

    VastaaPoista
  2. Ai se antaa jotain tehtäviä? No voi surkeus... Mutta mahtava matka tulossa - ehkä sunkin ekoleiri-traumat pyyhkiytyy vihdoin pois! ;)

    VastaaPoista

Ihastele, ihmettele, kommentoi, kauhistele, naura ja nalkuta.